Verkko-opiskelua ja verkottomuutta

Minä sosiaaliseen mediaan hurahtanut osallistuin tässä kuussa Moodle-koulutukseen, jossa opiskeltiin oppimisympäristön alkeiskäyttöä. Eräs työkaverini kysyikin, että mikä taantuma minuun on oikein iskenyt? Taantumako? Minäkö ennakkoluuloinen? Ennen koulutukseen menoa olin hieman ristiriitaisin mielin, sillä en koskaan ole ollut innostunut ko. ohjelman käytöstä. Oman opiskelu-urani aikana olen tutustunut opiskelijana moniin verkko-oppimisympäristöihin, olen käyttänyt muun muassa Moodlea, Optimaa ja R5:ta. Tietenkin käyttö opiskelijana on hyvin erilaista kuin kurssin rakentaminen oppimisympäristöön ja sen onnistunut läpivienti opettajana muutenkin. Ehkä tämä minun pienoinen ennakkoluuloni johtuukin näistä omista kokemuksistani, sillä useilla kursseilla olo on tuntunut ihan etäopiskelijalta, liian etäopiskelijalta, vaikka verkko-oppiminen on ollut vain osa sitä. Onkin siis tarkoin mietittävä kuinka ja mistä aineksista ja mitä varten verkko-opiskelua kulloinkin käyttää, jotta se on oppimisen kannalta tarkoituksenmukaista ja antoisaa.

Toisaalta etenkin yliopisto-opinnoissa verkko-oppiminen mahdollisti hyvin muiden yliopistojen kursseille osallistumisen. Verkko-opintojen suorittaminen vaatiikin usein suurta oma-aloitteellisuutta, että saa opinnot suoritettua itsenäisesti aikataulun mukaisesti. Tämä onkin iso haaste monille opiskelijoille, etenkin niille jotka ovat tottuneet opettajajohtoiseen työskentelytapaan. Tällöin oppimaan ohjauksen rooli korostuu, samoin tuen antaminen opiskelijoille. Verkko-opiskelu tukee hyvin Mun Juttu- hankkeen tavoitteita. Opiskelijoiden on entistä helpompi ja vaivattomampi osallistua vieraan oppilaitoksen kursseille ja opetukseen.

Myönnän, että koulutus avasi onneksi silmäni. Olin aiemmin ajatellut Moodlea huonosti omiin käyttötarkoituksiini taipuvana oppimisympäristönä, mutta nyt löysinkin sieltä paljon hyvää. Ennakkoluuloni olivat rakentuneet omien opiskeluaikojen myötä jo vuosia sitten. Päätinkin olla ennakkoluuloton, ja tulevaisuudessa lupaan kokeilla Moodlea muun muassa työssäoppimisen ohjauksessa. Moodleen tutustumiseni jatkuu myös toisen koulutuspäivän merkeissä loppusyksystä.

Aiemmin olen kokeillut Ningiä nuorisopuolen opiskelijaryhmille, jotka ottivat palvelun vaivatta haltuun ja käyttöön. Tänä syksynä perustin oman yhteisön lähimmille työtovereilleni, meidän lähihoitajatiimillemme. Yhteisöömme kirjautui kunnioitettava joukko kollegoja, ja he myös kokeilivat itsenäisesti Ningin palveluja. Kuitenkin Ningin käyttö ja kokeilu ovat hiipuneet alun myötä, onneksi kuitenkin edes muutama opettaja innostui ottamaan palvelun käyttöön omalle opiskelijaryhmälleen. Mielestäni suurin syy hiipumiseen on varmasti ollut kiireinen työtahti, jolloin mihinkään ”ylimääräiseen” ei riitä voimia, aikaa ja mielenkiintoa, vaikkakin pienellä tutustumisella voisi tuoda omaan työhönsä varmasti monta hyvää, uutta juttua. Ymmärrän täysin ajatuksen kaiken ylimääräisen poisjättämisestä, sillä oma kalenterini on myös täynnä ja työpäivät venyvät usein iltaan saakka. Tämä sama ajatus kiireestä ja työn kuormittavuudesta tuli mieleeni kun olen kuluneen viikon aikana markkinoinut työkavereilleni oppilaitokseemme hankittua Netti-moppi lääkelaskuohjelmaa. Olen ohjelman pääkäyttäjä oppilaitoksessamme, ja tutustunut siihen siten luonnollisesti. Kaikki lääkelaskuja opettavat opettajat ovat kiinnostuneita ottamaan ohjelman käyttöön, sillä sen avulla opiskelijat voivat harjoitella lääkelaskuja kotoa käsin internetissä, mutta ohjelmaan perehtyminen vaatisi hetken aikaa ja opettelua. Sen toteutumiseen monilla tuntuu valitettavasti olevan tällä hetkellä liian kiire. Nuoret opiskelijat ottivat tämänkin ohjelman haltuun helposti, ja niin ottaisivat myös opettajamme, kunhan vain heille löytyisi siihen sopivaa aikaa.

Moodle-koulutuksessa ollessani oppilaitoksemme tietoverkko oli vaikeuksissa, jonka oli aiheuttanut haittaohjelma. Tietokoneemme olivat poissa käytöstä toista päivää ja myös puhelin- ja kassaliikenne takkuili. Nämä tapahtumat herättivät ajattelemaan taas sitä, kuinka riippuvaisia tästä tieto- ja viestintäverkostosta olemmekaan. Olo oli aika orpo, kun mikään ei tuntunut toimivan ja suurin osa minunkin käyttämistä opetusmateriaalista on sähköisessä muodossa. Onneksi tästä häiriöstä selvittiin nopeasti, ja kaikki toimii taas niin kuin pitääkin. Ja onneksi opiskelu ammatillisessa oppilaitoksessa on paljon muutakin kuin teoriaa ja tietokoneiden käyttöä, esimerkiksi hoitotoimenpiteiden ja kädentaitojen opettelua. Tästäkään huolimatta ilman tietokoneita ja nettiä en halua olla!

Mun juttu-paradigma alkaa näkyä riviopettajien ja opiskelijoiden työssä

Mun juttu etenee, ja pian sen vaikutukset alkavat näkyä entistä enemmän opettajien ja opiskelijoiden jokapäiväisessä työssä. Tämän syksyn ensimmäinen näkyvä muutos oli Savonlinnan toisen asteen oppilaitosten siirtyminen yhtenäiseen 6.jaksojärjestelmään. Nyt kaikilla oppilaitoksilla on samanpituiset jaksot, tämä mahdollistaa sen, että opiskelijat voivat valita luontevammin opintoja myös muista oppilaitoksista kuin omasta kotikoulustaan. Kurssitarjottimien ja opintojaksojen valintamahdollisuudet puolestaan edellyttävät oppilaitoksilta joustavaa suunnittelua ja uusia ideoita sekä niiden luovaa toimeenpanoa. Ammatillisen oppilaitoksen opiskelijoille tämä muutos tuo mukanaan esimerkiksi sen, että useita ammattitutkintoa täydentäviä aineita (mm. kielet, matematiikka, fysiikka ja kemia) opiskellaan usein hyvinkin tiivistahtisesti samassa jaksossa. Tämä voi tuntua opiskelijoista työläältä ja heidän voi olla vaikea motivoitua tällaiseen opiskeluun, sillä osa heistä on tullut opiskelemaan "ammatillisia aineita", ja haluaisi siten kehittyä ja oppia uutta nimenomaan näissä aineissa. Minusta tuntuu, että opiskelijat ovat pitäneet hyvänä järjestelyä, jossa samoissa jaksoissa on opiskeltu sekä ammatillisia aineita, että ammattitutkintoa täydentäviä aineita. Monet opiskelijat nauttivat päästessään harjoittelemaan oman alan kädentaitoja tekemällä alan työtehtäviä. Tämä yhtälö asettaakin haasteen niihin jaksoihin, joissa on paljon teoriaopetusta, esimerkiksi vieraiden kielten opiskelua. Miten tähän haasteeseen aiomme vastata? Sillä opiskelun tulisi olla mielekästä myös opiskelijalle, joka haluaa suorittaa ammattitutkinnon peruspolulla sekä opiskelijalle, jonka vahvuudet eivät ole näissä aineissa. Kuitenkin näen uuden jaksojärjestelmän siitä hyvänä, että se mahdollistaa opiskelijoille entistä vapaammat kädet sisällyttää opintoihinsa mitä he itse haluavat. Nuorista löytyy paljon opiskelijoita, jotka haluavat täydentää ammatillisia opintojaan lukion opinnoilla.

Opinto-ohjaajat ja Mun juttu- koordinaattorit keskittyvät parhaillaan miettimään kuinka tulevan kevään yhteishaun hakuoppaaseen merkitään tieto yksilöllisten urapolkujen valintamahdollisuudesta. Tavoitteena on esimerkiksi kartoittaa jo hakuvaiheessa ketkä ammatillisen oppilaitoksen tulevista opiskelijoista haluaisivat valita opintojaan lukiosta, tai kuinka suuri osa tulevista opiskelijoista valitsisi työssäoppimispolun, jossa opintoihin kuuluisi aiempaa enemmän työssäoppimista. Kun nämä asiat ovat selvillä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, on oppilaitosten mahdollisuus huomioida opiskelijoiden toiveet parhaalla mahdollisella tavalla. Näiden valintojen tekeminen vaatii kunnollista ja kattavaa perehdytystä yläkoululaisille nuorille sekä heidän vanhemmilleen hakeutumisvaiheessa, sekä koko opintojen ajan. Nuorella täytyy olla myös mahdollisuus muuttaa suunnitelmiaan ja toiveitaan joustavasti myöhemminkin. Lisää tietoa Mun jutun mahdollisuuksista tarvitsemme myös me toisen asteen opettajat, ja sitä me onneksi tulemmekin saamaan ihan piakkoin. Hyvä niin, sillä me opettajat olemme etulinjassa markkinoimassa ja mainostamassa erilaisia alueemme opiskelumahdollisuuksia.

Nuoret neuvovat, kun vanhemmat ovat hakoteillä ja ihmeissään…

… näin ainakin netin käytössä tulisi olla, mikäli aikuiset ovat ”pihalla”. Netti on täynnä kaikenlaisia juttuja, pahojakin, ja siksi aikuisten tulisi olla hyvin perillä siitä, mitä nuoret ja lapset netissä tekevät. Parhaimmillaan netti auttaa ja opettaa nuoren kehitystä ja oppimista, mutta se luo myös monenlaisia uhkakuvia. Hyvin jokapäiväinen ja tavallinen ilmiö on esimerkiksi nettikiusaaminen, cyberbullying. Netissä ”kuka vaan voi olla kuka vaan” eli erääksi uhkakuvaksi voi nousta esimerkiksi toiseusidentiteetti ja sen lieveilmiönä esiintyvät ilmiöt, pedofiilit voivat tekeytyä nuorten ikäisiksi ystäviksi ja lähestyä heitä sitä kautta. Tämä aihe herätti runsaasti keskustelua valmennettavien keskuudessa, työskentelemmehän me kaikki nuorten parissa. Mielestäni mediakasvatus, nettietiketti ja hyvien tapojen ohjeistus kuuluvat olennaisena osana jokapäiväiseen työhömme. Varjopuolena koulukiusaamisen muodot leviävät nettiin, ja sen palveluihin. Netissä voidaan muun muassa eristää kaveriporukasta, häiriköidä, mustamaalata, huijata tai provosoida kiusattavaa, ihan niin kuin elämässä muutenkin. Netissä on helpompi kiusata ja arvostella toisia anonyymisti, tämä voi laskea kynnystä vaikka kirjoitella ilkeitä ja negatiivissävytteisiä kommentteja toisten valokuvista tai kommenteista. Kiusata voi niin, tuntemattomia kuin tuttuja ihmisiäkin, ja liian helposti. Tällaiset kiusaustapauksessa tulisi katkaista heti alkuunsa, sillä niillä voi olla kauaskantoiset ikävät seuraukset.

Haasteeksi nousee se, että meidän opettajien ja muiden aikuisten on pysyttävä mukana internetin tarjoamien palvelujen kehityksessä, ja niiden ilmiöissä. Tämä puolestaan edellyttää luottamuksellisia suhteita lapsiin ja nuoriin, sillä he voivat kertoa mitä, miten ja missä he nettiä käyttävät. Tästä saimme hyvää esimakua kun Savonlinnan normaalikoulun yläkoululaiset opastivat meitä Mun Juttu –valmennettavia netin saloihin. Päivän aikana saimme luoda mielenkiintoisen katsauksen nuorten harrastuksiin ja maailmaan. Nuoret olivat heidän opettajansa mukaan ns. tavallisia netinkäyttäjiä. Kuitenkin monille meistä tuli lyhyiden esittelyjen aikana paljon uutta asiaa, nuoret siis kertoivat ja näyttivät meille konkreettisesti kuinka he nettiä käyttävät harrastuksissaan ja vapaa-ajallaan. Pääsimme tutustumaan muun muassa kuvankäsittelyohjelmiin, pikaviestimiin ja musiikinteko-ohjelmaan.

Kaikki tämä näytti sujuvan nuorilta todella näppärästi, ja me opettajat seurasimme ihmetellen ja mielenkiinnolla esittelyjä. Nuoret tuntuvat olevan nopeita oppimaan uutta, sekä kokeilemaan ennakkoluulottomasti uusia ohjelmia ja palveluja. Se ero meissä aikuisissa on, ettemme uskalla kokeilla netin uusia palveluja samalla tavoin, niin ennakkoluulottomasti (ei ainakaan iso joukko meistä). Toisaalta monille aikuisille asettaa suuren haasteen jo uusista asioista perillä pysyminen, vaikka sosiaalisen median kehittymisestä kerrotaan nykyisin paljon perinteisessä mediassakin, muun muassa tv-uutisissa. Eilenkin (2.9.09) Mtv-3 uutisoi suomalaisen puhelinjätti Nokian yhteistyöstä yhteisöpalvelu Facebookin kanssa. Mutta takaako tämäkään uutisointi sen, että nuorten vanhemmat ja muut tärkeät aikuiset pysyvät edes hajulla siitä, mitä kaikkea netissä tapahtuu? Opettajien ja muiden aikuisten jatkuvaan koulutukseen tuskin yhteiskunnallamme on resursseja? Joten oma aktiivisuus on erittäin tärkeää.

Viime päivien aikana on uutisoitu eräiden oppilaitosten kieltäneen kamerakännyköiden käytön oppilailtaan, ajatuksena ettei ketään kuvattaisi luvatta. Sillä näitä salaa kuvattuja kuvia ja videoita voitaisiin käyttää ikävästi julkaisemalla ne netin palveluissa, jossa ne voivat levitä hurjaa vauhtia. Näin on käynyt esimerkiksi tapauksessa ”Star war kid”, jossa eräs nuori jäljitteli Tähtien sota-elokuvan kohtausta. Video tästä päätyi You tubeen, jossa se levisi kulovalkean lailla ympäri maailman, saaden aikaan uskomattomat mittasuhteet. Video oli tarkoitettu pieneksi pilaksi, mutta se päätyi satojenmiljoonien ihmisten katsottavaksi. Videosta muokattiin matkan varrella myös uusia versioita. Kerran nettiin laitettu pieni videon pätkä alkoi elää omaa elämäänsä käyttäjien maailmassa, eikä sen leviämisen tai muuntelun estämiseksi ollut mitään tehtävissä. Asianomainen henkilö, joka videolla esiintyi, sai vahingonkorvauksia tapahtumista, mutta hänen kasvonsa ovat netin syövereissä ikuisesti. Kannattaa siis miettiä mitä netissä julkaisee ja kenestä, sillä myöhemmin niitä ei voi aina poistaa ja seuraukset voivat olla todella ikäviä. Tätä tulee lapsille ja nuorille teroittaa jatkuvasti. Aikuiset usein ovat liiankin varovaisia miettiessään mitä netissä oikein voikaan tehdä. Siksi monia aikuisia ihmetyttää jo sekin, että kun hakukoneeseen laittaa hakusanaksi oman nimensä, kuinka paljon sieltä tietoa meistä tuleekaan. Käykäähän kokeilemassa!