Pakinaa, kipinää, pohdintaa yhdessä toisten valmennettavien kanssa

Tavoitteena tulevaisuudessa on toisen asteen koulutuksen tiiviimpi yhteistyö. Tässä vaiheessa moni jo kysyy, miksi? Tarvitaanko sitä, ja kuinka se voisi edes olla mahdolista? Tämä paradigma tuo mukanaan varmasti paljon haasteita ja vaatii osaltaan myös asenneilmapiirin muutosta, sillä perinteisesti lukio ja ammatillinen koulutus on nähty toistensa kilpailijoina.Tulevaisuudessa ikäluokat pienenevät, kuinka opiskelijoita riittää molempiin laitoksiin? Miksi oppilaitosten tulisikaan kilpailla keskenään, sillä molemmilla on omat vahvuusalueensa. Mutta onko asia näin? Ja miksi kaiken tulisi olla niinkuin aina ennenkin? Yhdistämällä näiden oppilaitosten parhaat puolet, voisimme tarjota opiskelijoille parasta mahdollista koulutusta, joka on räätälöity opiskelijalähtöisesti. Uusi paradigma haastaa miettimään todenteolla toisen asteen koulutuksen sisältöä ja tavoitteita suhteessa varsin nopeasti muuttuvaan maailmaan. Työelämä tarvitsee sekä moniosaajia että erityisosaamista; vastaako toisen asteen jyrkkä kahtiajako lukio- ja ammattiopintoihin tulevaisuuden työelämään valmistautuvien opiskelijoiden todellisiin tarpeisiin?

Satu melko tuoreena opettajana ei näe tässä yhteistyöajatuksessa ongelmaa, eikä käytännön järjestelyjen toimimattomuutta voi aina kaikessa syyttää. Varsinkin tänä päivänä kun tieto- ja viestintäteknologia mahdollistaa yhteydenpidon ja opiskelun missä vain. Se on varmasti selvää, että ammatillisen puolen opiskelijoista monet hyötyisivät lukio-opinnoista, ja he tietävätkin sen. Mutta tietävätkö tai ajattelevatko lukiopuolen opiskelijat samoin? Etenkin jos heidän jatko-opiskelu suunnitelmansa sijoittuvat yliopistomaailmaan? Eihän lukio ole enää ainoa reitti yliopistoon, mutta... Kaikki opiskelijat lukiossa eivät ehkä hyödy ammatillisista opinnoista haluamallaan tavalla.

Me siis näemme urapolkujen luomisen hyvänä ja mielenkiintoisena, kannattavana uutuutena.Lukion opettajan näkökulmasta nykymuotoinen ylioppilastutkintoa kohtuuttomasti painottava kolmen vuoden rääkki kaipaa uusia tuulia ja enemmän joustavuutta. Monet lukion oppiaineet hyötyisivät käytännön läheisistä syventävistä kursseista ja yhteistyöstä ammatillisen puolen kanssa. Resurssipula ainakin pienissä lukiossa tarkoittaa valitettavasti sitä että lukio-opiskelu on kilpajuoksua yo-tutkinnon vaatimuksia vastaan. Osalle yo-tutkinto on toki tärkeä mittari yliopistoa varten. Mutta mitä konkreettistä hyötyä lukiosta jää käteen niille, joiden jatko-opiskelutoiveet ovat vielä selkiytymättömät tai ne suutautuvat toiselle asteeelle?

Tieto- ja viestintäteknologian mahdollisuuksista opetuskäytössä innostumme kovasti. Sillä ajatus siitä, että käyttäisiin opetuksessa niitä viestintävälineitä, joita nuoret jo muutenkin käyttävät, tuntuu hyvältä. Tosin Satua hieman epäilyttää, että haluavatko nuoret sotkea vapaa-ajan ja opiskelun toisiinsa käyttämällä näitä välineitä myös opiskeluunsa? Mutta käyttötapoja on niin monia, ettemme usko sen häiritsevän. Ainakin open elämää voisi helpottaa ja työtä monipuolistaa näillä uusilla mahdollisuuksilla, toki se hankaloittaminenkin onnistuu varmasti helposti. Verkossa saa helposti vietettyä aikaa paljon, mutta kai näitä välineitä voisi käyttää myös tehokkaasti ja napakasti, kun tietää riittävän hyvin päämäärät ja keinot. Täytyyhän opettamista ja kurssisisältöjä suunnitella muutenkin, miksei siis rakentaisi jotain uutta ja mielenkiintoista? Ideoita pilkahtelee mieleen, kuinkahan suuri osuus niistä olisi käyttökelpoisia? Se täytyy testata tulevaisuudessa. Voi opiskelijaparat, kun opettajat näin jostain innostuu... Uuden tieto- ja viestintätekniikan aktiivisen hyödyntämisen koulutyössä tulisi olla itsestäänselvyys sen sijaan että se koetaan välttämättömänä pahana ja viimeisenä selviytymiskeinona.

Uuden paradigman kehittäminen ja toteuttaminen tarvitsee tuekseen muutoksen myös asennepuolella; opettaminen ja oppiminen laajenevat perinteisen lähi- ja luokkaopetuksen ulkopuolelle uutta teknologiaa luovasti hyödyntäen. Uusi opettajuus on koko toisen asteen koulutuksen yhteinen haaste.Opiskelijoiden tulevaisuuspolkujen rakentaminen on haaste myös oppilaanohjaukselle. Valinnanvapaus ja uudet teknologiat tarkoittavat usein myös valinnanvaikeutta. Yksilöllisyys toisella asteella ei saa tarkoittaa yksin kulkemista vaan opiskelijan vahvuuksien ja mahdollisuuksien etsimistä ja tukemista.