Mun juttu- valmennus alkaa olla loppusuoralla, tavoitteena uusien hyvien käytänteiden jalkauttaminen

Mun juttu – valmennuksen viimeinen lähipäivä on takana, melkein kokonainen vuosi on vierähtänyt todella nopeasti. Vastahan me aloitimme valmennuksen viime vuoden joulukuussa. Matkan varrella muutama valmennettava on jättänyt homman kesken, onneksi kuitenkin iso osa on jaksanut loppuun saakka yhtä innostuneina. Ja vaikka muutamat lähipäivät olivat kesäkeskeytyksenkin aikana, oli paikalla iso joukko innokkaita osallistujia. Tämä kertoo valmennettavien halusta kehittyä ja kehittää omaa ammatillista osaamistaan. Vaikka välillä lähipäivillä onkin esiintynyt pientä ”narinaa” tietotekniikan ja sovellusten hankaluudesta, on kaikesta kuitenkin selvitty hyvän ohjauksen avulla. Olemme ottaneet haltuumme (tai ainakin olemme niihin tutustuneet, ja niiden käyttöä harjoitelleet…) monia sosiaalisen median sovelluksia, esimerkkeinä muun muassa Ning, Netvibes, RSS-syötteet, sosiaaliset kirjanmerkit, pikaviestimet, Facebook, Youtube, Vimeo sekä kuvanjakopalvelut.

Valmennuksen aikana olen oppinut paljon uusia asioita tieto- ja viestintäteknologian käytöstä, lisäksi olen herännyt ajattelemaan uudella tavalla, että näitä sosiaalisen median palveluja voi hyödyntää jouhevasti monin tavoin myös opetuskäytössä. Joitakin sosiaalisen median palveluja olen jo kokeillut omassa opetustyössäni, ja kokemukset näistä kokeiluista ovat olleet erittäin positiivisia. Nuoret opiskelijat ovat ottaneet nämä kokeiluni innolla vastaan, sillä heistä useimmille tietokoneiden ja internetin käyttö on arkipäivää. Toisaalta opiskelijat ovat tuoneet esille senkin näkökulman, etteivät halua tehdä kaikkea koneilla ja netissä. Ja osa heistä ei esimerkiksi halua liittyä facebookiin vain siksi, että sitä käytettäisiin opiskelussa. Mielestäni facebook onkin liian avoin yhteisö opiskeluun liittyviä asioita käsiteltäessä. Sen sijaan suljettu yhteisö, tai sivusto toimii monesti tässä tarkoituksessa paremmin.

Tulevaisuus tuo mukanaan asioita joita meidän on vaikea kuvitella tänä päivänä, Internetin keksimisestäkin on kulunut aikaa vasta vain noin 15 vuotta. Pian siis opiskelijoinamme on nuoria, joiden elämään netti on aina kuulunut. Tämä on haaste opettajille, joiden aikaan netti on syntynyt ja teknologia muutenkin muuttunut huimasti. Tulevaisuudessa haluan ehdottomasti kokeilla uusia sosiaalisen median välineitä mahdollisimman monipuolisesti ja monissa erilaisissa yhteyksissä. Olen esimerkiksi innostunut blogin kokeilusta, sillä itse koen kirjoittamisen hyväksi tavaksi oppia ja reflektoida omia kokemuksiaan. Blogin kirjoittaminen olisi helppoa yhdistää moniin eri opiskelutarkoituksiin, muun muassa työssäoppimisen ohjaamiseen ja oppimispäiväkirjan pitoon.

Viimeisellä Mun Juttulaisten valmennuskerralla ryhmässä syntyi paljon mielenkiintoisia keskusteluja, jaoimme esimerkiksi kokemuksia omista kokeiluistamme ja tavoistamme, pohdimme uusia mahdollisuuksia opiskelijoiden oppimisen ohjaamiseksi ja tueksi, sekä mietimme toisen asteen koulutuksen, opettajuuden, oppimisen ja sosiaalisen median tulevaisuuden haasteita ja mahdollisuuksia. Oli ihana huomata, että ryhmässämme vallitsee ilmapiiri, jossa voimme vapaasti keskustella, pohtia, ja olla asioista erimieltäkin. Yhdessä tekemisessä ja oppimisessa on voimaa, sillä jos joku ei jotain osannut tai saanut onnistumaan, aina löytyi kaveri joka tiesi ja halusi auttaa. Mahtavaa yhdessä oppimista yli rajojen! Tänään pohdimme myös asenteita, joita tuntuu olevan vielä paljon ilmassa ammatillisen koulutuksen ja lukion välillä, niin opiskelijoiden kuin muidenkin ihmisten mielissä. Mun Juttu-hankkeen tavoitteena on yhtenäistää näiden koulutuksen järjestäjien käytäntöjä, sekä madaltaa tämän henkisen kynnyksen ylittämistä. Uskon, että tässä ollaan seutukunnassamme jo hyvällä tiellä, mahdollistamassa opiskelijoille uusia, hyviä käytänteitä. Tavoitteenahan on luoda uusia mahdollisuuksia, tuoda opiskelijoille jotain lisää aiempaan verrattuna. Näiden uusien käytänteiden ei ole tarkoitus kilpailla vanhojen tapojen ja käytänteiden kanssa vaan täydentää entisestään opiskelijoiden valinnan mahdollisuuksia. Verkko-oppiminen ja sosiaalinen media on varmasti oikein käytettynä sekä hyvä oppimisen tuki että monien henkisten ja fyysisten kynnysten ylittämisen apuväline.

Mun Juttu- valmennuksen olen kokenut erittäin hyödylliseksi, olen luonut verkostoja alueen muiden toisen asteen opettajien kanssa, sekä saanut paljon ajattelemisen aihetta ja uusia välineitä opettajan työhön. Tämä on ollut ainakin minulle ”uutta opettajuutta”, tätä päivää sekä kipinää tulevaisuuteen. Tulevaisuuteen katson avoimin mielin, niin toisen asteen koulutuksen muutoksen suhteen kuin uuden moninaisen, haasteellisen opettajuuden suhteen. Mun Juttu- hankkeen työ jatkuu, tulevaisuudessa luodaan ja kehitellään uusia käytänteitä ja jalkautetaan niitä oppilaitosten arkeen. Me valmennettavat varmastikin jatkamme tätä kukin tahoillamme asioista ääntä pitämällä, olemme saaneet siihen kipinän. Tapaamme myös vielä syksyn aikana virtuaalisesti sekä kasvotusten joulukuussa, jolloin on yhteenvedon aika.

Verkko-opiskelua ja verkottomuutta

Minä sosiaaliseen mediaan hurahtanut osallistuin tässä kuussa Moodle-koulutukseen, jossa opiskeltiin oppimisympäristön alkeiskäyttöä. Eräs työkaverini kysyikin, että mikä taantuma minuun on oikein iskenyt? Taantumako? Minäkö ennakkoluuloinen? Ennen koulutukseen menoa olin hieman ristiriitaisin mielin, sillä en koskaan ole ollut innostunut ko. ohjelman käytöstä. Oman opiskelu-urani aikana olen tutustunut opiskelijana moniin verkko-oppimisympäristöihin, olen käyttänyt muun muassa Moodlea, Optimaa ja R5:ta. Tietenkin käyttö opiskelijana on hyvin erilaista kuin kurssin rakentaminen oppimisympäristöön ja sen onnistunut läpivienti opettajana muutenkin. Ehkä tämä minun pienoinen ennakkoluuloni johtuukin näistä omista kokemuksistani, sillä useilla kursseilla olo on tuntunut ihan etäopiskelijalta, liian etäopiskelijalta, vaikka verkko-oppiminen on ollut vain osa sitä. Onkin siis tarkoin mietittävä kuinka ja mistä aineksista ja mitä varten verkko-opiskelua kulloinkin käyttää, jotta se on oppimisen kannalta tarkoituksenmukaista ja antoisaa.

Toisaalta etenkin yliopisto-opinnoissa verkko-oppiminen mahdollisti hyvin muiden yliopistojen kursseille osallistumisen. Verkko-opintojen suorittaminen vaatiikin usein suurta oma-aloitteellisuutta, että saa opinnot suoritettua itsenäisesti aikataulun mukaisesti. Tämä onkin iso haaste monille opiskelijoille, etenkin niille jotka ovat tottuneet opettajajohtoiseen työskentelytapaan. Tällöin oppimaan ohjauksen rooli korostuu, samoin tuen antaminen opiskelijoille. Verkko-opiskelu tukee hyvin Mun Juttu- hankkeen tavoitteita. Opiskelijoiden on entistä helpompi ja vaivattomampi osallistua vieraan oppilaitoksen kursseille ja opetukseen.

Myönnän, että koulutus avasi onneksi silmäni. Olin aiemmin ajatellut Moodlea huonosti omiin käyttötarkoituksiini taipuvana oppimisympäristönä, mutta nyt löysinkin sieltä paljon hyvää. Ennakkoluuloni olivat rakentuneet omien opiskeluaikojen myötä jo vuosia sitten. Päätinkin olla ennakkoluuloton, ja tulevaisuudessa lupaan kokeilla Moodlea muun muassa työssäoppimisen ohjauksessa. Moodleen tutustumiseni jatkuu myös toisen koulutuspäivän merkeissä loppusyksystä.

Aiemmin olen kokeillut Ningiä nuorisopuolen opiskelijaryhmille, jotka ottivat palvelun vaivatta haltuun ja käyttöön. Tänä syksynä perustin oman yhteisön lähimmille työtovereilleni, meidän lähihoitajatiimillemme. Yhteisöömme kirjautui kunnioitettava joukko kollegoja, ja he myös kokeilivat itsenäisesti Ningin palveluja. Kuitenkin Ningin käyttö ja kokeilu ovat hiipuneet alun myötä, onneksi kuitenkin edes muutama opettaja innostui ottamaan palvelun käyttöön omalle opiskelijaryhmälleen. Mielestäni suurin syy hiipumiseen on varmasti ollut kiireinen työtahti, jolloin mihinkään ”ylimääräiseen” ei riitä voimia, aikaa ja mielenkiintoa, vaikkakin pienellä tutustumisella voisi tuoda omaan työhönsä varmasti monta hyvää, uutta juttua. Ymmärrän täysin ajatuksen kaiken ylimääräisen poisjättämisestä, sillä oma kalenterini on myös täynnä ja työpäivät venyvät usein iltaan saakka. Tämä sama ajatus kiireestä ja työn kuormittavuudesta tuli mieleeni kun olen kuluneen viikon aikana markkinoinut työkavereilleni oppilaitokseemme hankittua Netti-moppi lääkelaskuohjelmaa. Olen ohjelman pääkäyttäjä oppilaitoksessamme, ja tutustunut siihen siten luonnollisesti. Kaikki lääkelaskuja opettavat opettajat ovat kiinnostuneita ottamaan ohjelman käyttöön, sillä sen avulla opiskelijat voivat harjoitella lääkelaskuja kotoa käsin internetissä, mutta ohjelmaan perehtyminen vaatisi hetken aikaa ja opettelua. Sen toteutumiseen monilla tuntuu valitettavasti olevan tällä hetkellä liian kiire. Nuoret opiskelijat ottivat tämänkin ohjelman haltuun helposti, ja niin ottaisivat myös opettajamme, kunhan vain heille löytyisi siihen sopivaa aikaa.

Moodle-koulutuksessa ollessani oppilaitoksemme tietoverkko oli vaikeuksissa, jonka oli aiheuttanut haittaohjelma. Tietokoneemme olivat poissa käytöstä toista päivää ja myös puhelin- ja kassaliikenne takkuili. Nämä tapahtumat herättivät ajattelemaan taas sitä, kuinka riippuvaisia tästä tieto- ja viestintäverkostosta olemmekaan. Olo oli aika orpo, kun mikään ei tuntunut toimivan ja suurin osa minunkin käyttämistä opetusmateriaalista on sähköisessä muodossa. Onneksi tästä häiriöstä selvittiin nopeasti, ja kaikki toimii taas niin kuin pitääkin. Ja onneksi opiskelu ammatillisessa oppilaitoksessa on paljon muutakin kuin teoriaa ja tietokoneiden käyttöä, esimerkiksi hoitotoimenpiteiden ja kädentaitojen opettelua. Tästäkään huolimatta ilman tietokoneita ja nettiä en halua olla!

Mun juttu-paradigma alkaa näkyä riviopettajien ja opiskelijoiden työssä

Mun juttu etenee, ja pian sen vaikutukset alkavat näkyä entistä enemmän opettajien ja opiskelijoiden jokapäiväisessä työssä. Tämän syksyn ensimmäinen näkyvä muutos oli Savonlinnan toisen asteen oppilaitosten siirtyminen yhtenäiseen 6.jaksojärjestelmään. Nyt kaikilla oppilaitoksilla on samanpituiset jaksot, tämä mahdollistaa sen, että opiskelijat voivat valita luontevammin opintoja myös muista oppilaitoksista kuin omasta kotikoulustaan. Kurssitarjottimien ja opintojaksojen valintamahdollisuudet puolestaan edellyttävät oppilaitoksilta joustavaa suunnittelua ja uusia ideoita sekä niiden luovaa toimeenpanoa. Ammatillisen oppilaitoksen opiskelijoille tämä muutos tuo mukanaan esimerkiksi sen, että useita ammattitutkintoa täydentäviä aineita (mm. kielet, matematiikka, fysiikka ja kemia) opiskellaan usein hyvinkin tiivistahtisesti samassa jaksossa. Tämä voi tuntua opiskelijoista työläältä ja heidän voi olla vaikea motivoitua tällaiseen opiskeluun, sillä osa heistä on tullut opiskelemaan "ammatillisia aineita", ja haluaisi siten kehittyä ja oppia uutta nimenomaan näissä aineissa. Minusta tuntuu, että opiskelijat ovat pitäneet hyvänä järjestelyä, jossa samoissa jaksoissa on opiskeltu sekä ammatillisia aineita, että ammattitutkintoa täydentäviä aineita. Monet opiskelijat nauttivat päästessään harjoittelemaan oman alan kädentaitoja tekemällä alan työtehtäviä. Tämä yhtälö asettaakin haasteen niihin jaksoihin, joissa on paljon teoriaopetusta, esimerkiksi vieraiden kielten opiskelua. Miten tähän haasteeseen aiomme vastata? Sillä opiskelun tulisi olla mielekästä myös opiskelijalle, joka haluaa suorittaa ammattitutkinnon peruspolulla sekä opiskelijalle, jonka vahvuudet eivät ole näissä aineissa. Kuitenkin näen uuden jaksojärjestelmän siitä hyvänä, että se mahdollistaa opiskelijoille entistä vapaammat kädet sisällyttää opintoihinsa mitä he itse haluavat. Nuorista löytyy paljon opiskelijoita, jotka haluavat täydentää ammatillisia opintojaan lukion opinnoilla.

Opinto-ohjaajat ja Mun juttu- koordinaattorit keskittyvät parhaillaan miettimään kuinka tulevan kevään yhteishaun hakuoppaaseen merkitään tieto yksilöllisten urapolkujen valintamahdollisuudesta. Tavoitteena on esimerkiksi kartoittaa jo hakuvaiheessa ketkä ammatillisen oppilaitoksen tulevista opiskelijoista haluaisivat valita opintojaan lukiosta, tai kuinka suuri osa tulevista opiskelijoista valitsisi työssäoppimispolun, jossa opintoihin kuuluisi aiempaa enemmän työssäoppimista. Kun nämä asiat ovat selvillä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, on oppilaitosten mahdollisuus huomioida opiskelijoiden toiveet parhaalla mahdollisella tavalla. Näiden valintojen tekeminen vaatii kunnollista ja kattavaa perehdytystä yläkoululaisille nuorille sekä heidän vanhemmilleen hakeutumisvaiheessa, sekä koko opintojen ajan. Nuorella täytyy olla myös mahdollisuus muuttaa suunnitelmiaan ja toiveitaan joustavasti myöhemminkin. Lisää tietoa Mun jutun mahdollisuuksista tarvitsemme myös me toisen asteen opettajat, ja sitä me onneksi tulemmekin saamaan ihan piakkoin. Hyvä niin, sillä me opettajat olemme etulinjassa markkinoimassa ja mainostamassa erilaisia alueemme opiskelumahdollisuuksia.

Nuoret neuvovat, kun vanhemmat ovat hakoteillä ja ihmeissään…

… näin ainakin netin käytössä tulisi olla, mikäli aikuiset ovat ”pihalla”. Netti on täynnä kaikenlaisia juttuja, pahojakin, ja siksi aikuisten tulisi olla hyvin perillä siitä, mitä nuoret ja lapset netissä tekevät. Parhaimmillaan netti auttaa ja opettaa nuoren kehitystä ja oppimista, mutta se luo myös monenlaisia uhkakuvia. Hyvin jokapäiväinen ja tavallinen ilmiö on esimerkiksi nettikiusaaminen, cyberbullying. Netissä ”kuka vaan voi olla kuka vaan” eli erääksi uhkakuvaksi voi nousta esimerkiksi toiseusidentiteetti ja sen lieveilmiönä esiintyvät ilmiöt, pedofiilit voivat tekeytyä nuorten ikäisiksi ystäviksi ja lähestyä heitä sitä kautta. Tämä aihe herätti runsaasti keskustelua valmennettavien keskuudessa, työskentelemmehän me kaikki nuorten parissa. Mielestäni mediakasvatus, nettietiketti ja hyvien tapojen ohjeistus kuuluvat olennaisena osana jokapäiväiseen työhömme. Varjopuolena koulukiusaamisen muodot leviävät nettiin, ja sen palveluihin. Netissä voidaan muun muassa eristää kaveriporukasta, häiriköidä, mustamaalata, huijata tai provosoida kiusattavaa, ihan niin kuin elämässä muutenkin. Netissä on helpompi kiusata ja arvostella toisia anonyymisti, tämä voi laskea kynnystä vaikka kirjoitella ilkeitä ja negatiivissävytteisiä kommentteja toisten valokuvista tai kommenteista. Kiusata voi niin, tuntemattomia kuin tuttuja ihmisiäkin, ja liian helposti. Tällaiset kiusaustapauksessa tulisi katkaista heti alkuunsa, sillä niillä voi olla kauaskantoiset ikävät seuraukset.

Haasteeksi nousee se, että meidän opettajien ja muiden aikuisten on pysyttävä mukana internetin tarjoamien palvelujen kehityksessä, ja niiden ilmiöissä. Tämä puolestaan edellyttää luottamuksellisia suhteita lapsiin ja nuoriin, sillä he voivat kertoa mitä, miten ja missä he nettiä käyttävät. Tästä saimme hyvää esimakua kun Savonlinnan normaalikoulun yläkoululaiset opastivat meitä Mun Juttu –valmennettavia netin saloihin. Päivän aikana saimme luoda mielenkiintoisen katsauksen nuorten harrastuksiin ja maailmaan. Nuoret olivat heidän opettajansa mukaan ns. tavallisia netinkäyttäjiä. Kuitenkin monille meistä tuli lyhyiden esittelyjen aikana paljon uutta asiaa, nuoret siis kertoivat ja näyttivät meille konkreettisesti kuinka he nettiä käyttävät harrastuksissaan ja vapaa-ajallaan. Pääsimme tutustumaan muun muassa kuvankäsittelyohjelmiin, pikaviestimiin ja musiikinteko-ohjelmaan.

Kaikki tämä näytti sujuvan nuorilta todella näppärästi, ja me opettajat seurasimme ihmetellen ja mielenkiinnolla esittelyjä. Nuoret tuntuvat olevan nopeita oppimaan uutta, sekä kokeilemaan ennakkoluulottomasti uusia ohjelmia ja palveluja. Se ero meissä aikuisissa on, ettemme uskalla kokeilla netin uusia palveluja samalla tavoin, niin ennakkoluulottomasti (ei ainakaan iso joukko meistä). Toisaalta monille aikuisille asettaa suuren haasteen jo uusista asioista perillä pysyminen, vaikka sosiaalisen median kehittymisestä kerrotaan nykyisin paljon perinteisessä mediassakin, muun muassa tv-uutisissa. Eilenkin (2.9.09) Mtv-3 uutisoi suomalaisen puhelinjätti Nokian yhteistyöstä yhteisöpalvelu Facebookin kanssa. Mutta takaako tämäkään uutisointi sen, että nuorten vanhemmat ja muut tärkeät aikuiset pysyvät edes hajulla siitä, mitä kaikkea netissä tapahtuu? Opettajien ja muiden aikuisten jatkuvaan koulutukseen tuskin yhteiskunnallamme on resursseja? Joten oma aktiivisuus on erittäin tärkeää.

Viime päivien aikana on uutisoitu eräiden oppilaitosten kieltäneen kamerakännyköiden käytön oppilailtaan, ajatuksena ettei ketään kuvattaisi luvatta. Sillä näitä salaa kuvattuja kuvia ja videoita voitaisiin käyttää ikävästi julkaisemalla ne netin palveluissa, jossa ne voivat levitä hurjaa vauhtia. Näin on käynyt esimerkiksi tapauksessa ”Star war kid”, jossa eräs nuori jäljitteli Tähtien sota-elokuvan kohtausta. Video tästä päätyi You tubeen, jossa se levisi kulovalkean lailla ympäri maailman, saaden aikaan uskomattomat mittasuhteet. Video oli tarkoitettu pieneksi pilaksi, mutta se päätyi satojenmiljoonien ihmisten katsottavaksi. Videosta muokattiin matkan varrella myös uusia versioita. Kerran nettiin laitettu pieni videon pätkä alkoi elää omaa elämäänsä käyttäjien maailmassa, eikä sen leviämisen tai muuntelun estämiseksi ollut mitään tehtävissä. Asianomainen henkilö, joka videolla esiintyi, sai vahingonkorvauksia tapahtumista, mutta hänen kasvonsa ovat netin syövereissä ikuisesti. Kannattaa siis miettiä mitä netissä julkaisee ja kenestä, sillä myöhemmin niitä ei voi aina poistaa ja seuraukset voivat olla todella ikäviä. Tätä tulee lapsille ja nuorille teroittaa jatkuvasti. Aikuiset usein ovat liiankin varovaisia miettiessään mitä netissä oikein voikaan tehdä. Siksi monia aikuisia ihmetyttää jo sekin, että kun hakukoneeseen laittaa hakusanaksi oman nimensä, kuinka paljon sieltä tietoa meistä tuleekaan. Käykäähän kokeilemassa!

Tietokoneet, internet... -mitä ihmettä?

Olen aiemmin kirjoittanut sosiaalisen median hyvistä ja huonoista puolista, mutta nyt haluan palata hieman asioissa taaksepäin. Nimittäin, nuorten tietoteknisiin valmiuksiin tai yleensäkin heidän haluunsa käyttää tietotekniikka. Käyttävätkö kaikki nuoret aktiivisesti tietotekniikka? Haluavatko he edes tai onko kaikilla siihen mahdollisuus? Voi olla, ettei nuoren kotona ole tietokonetta tai nettiyhteyttä vaikka saatammekin niin olettaa. Myönnän itse syyllistyväni tähän ajatukseen, sillä olen olettanut, että kaikki nuoret osaavat käyttää tietotekniikka ja että heillä on siihen mahdollisuus. Olen ajatellut, että vain vanhemmista ihmisistä kaikki eivät olisi sinut koneiden ja niillä työskentelyn kanssa. Näin ei kuitenkaan taida olla vielä tänä päivänä. Omassa lapsuudessani tietokoneella vain kirjoitettiin tekstiä tai pelattiin hyvin yksinkertaisia pelejä. Sähköposti ja internet tulivat minullekin tutuiksi vasta aikuisiällä. Nyt sähköpostia pidetään jo ”vanhanaikaisena”, jota vain vanhat kalkkikset käyttävät. Omaa työtäni se palvelee hyvin, sillä sen avulla tietoa välittyy runsaasti päivittäin, jopa liiaksi asti. Vapaa-ajallani en juuri käytä sähköpostia muuhun kun yhdistystoiminnan tiedonjakoon tai virallisempaan viestintään. Kaverit tavoitan sosiaalisen median kautta. Puhelinkin on hieman menettänyt merkitystään perinteisenä viestintävälineenä, toki se on ainoa väline joka kulkee mukanani lähes joka paikkaan. Puhelimeni on varustettu valmiuksilla, joilla voisin nettiä ja sosiaalisen median palveluita helposti käyttää. Mutta käytän näitä palveluja harvoin, joskus kuitenkin ne tulevat enemmän kuin tarpeeseen. Haluankin nostaa esille ajatuksen siitä, että onko pakko omistaa tietokone ja hoitaa lähes kaikki asiansa netin välityksellä? Tai onko meidän oltava koko ajan tavoitettavissa sosiaalisen median kautta? Uutisista saamme kuulla, että virastoja ja niiden palveluja lakkautetaan. Ihmisten varmastikin oletetaan hoitavan tulevaisuudessa monet asiat entistä useammin netissä. Onko tälle vaihtoehtoja? Pitäisi olla, sillä on paljon ihmisiä, jotka haluavat vielä palvelua kasvotusten. Itse kuulun joukkoon, joka haluaa useimmiten hoitaa asiansa pikaisesti netissä. Toisaalta monissa tilanteissa peräänkuulutan ja vaadin laadukasta asiakaspalvelua kasvotusten. Sosiaaliseen mediaan jää helposti koukkuun, sen avulla nimittäin pysyy koko ajan kiinni ystävien ja ympäröivän maailman tapahtumissa. Mutta näin kesän lähestyessä, olisikin ehkä hyvä minunkin kokeilla kuinka kauan ja hyvin pystyn olemaan ”offline”, vaikka kesämökillä.

Minä sosiaalisen median käyttäjänä...

Olen melko uusi blogin kirjoittaja, enkä juuri aiemmin ole muidenkaan blogeja aktiivisesti seurannut. Huomasin, että minulla on ollut pieni kynnys alkaa tuottamaan kirjoituksia ja omia ajatuksia nettiin. Vaikka olen kirjoittanut aiemmin paljon erilaisia juttuja, moniin eri käyttötarkoituksiin. Tällainen samanlainen pelko tai jännitys vaivaa varmasti monen muunkin henkilön mieltä. Jolloin ajatuksiin voi nousta monenlaisia kysymyksiä, kuten esimerkiksi; entä jos minun ajatuksilleni nauretaan? Entä jos saamani kommentit ovatkin lannistavia tai negatiivisia? Sosiaalinen media siis haastaa laittamaan itsensä peliin, on uskallettava rohkeasti heittäytyä. Aina varmasti löytyy joku, joka on asiasta erimieltä kuin sinä itse. Tai joku, joka haluaa vaan provosoida ja saada aikaan kiivastakin mielipiteiden vaihtoa. Aina kannattaa tietenkin pitää mielessä ajatus, että tekstit voivat olla netissä pysyvästi, ja siten harkita tarkkaan mitkä mielipiteensä ja miten ominaan esittää. Toisaalta positiivinen ja kannustava palaute voi tuoda mukanaan onnistumisen kokemuksia ja kannustaa jatkamaan eteenpäin. Itse ainakin koen jo kirjoittamisen itsessään hyväksi itsereflektoinnin välineeksi ja ajatuksien selkiyttäjäksi.

Sosiaalisen median hyöty ilmenee juuri siinä, että mitä useampi sen palveluja käyttää, sitä enemmän sen käyttäjät voivat palveluista hyötyä. Internet mahdollistaa laajan sosiaalisen verkoston luomisen kaikkialle maailmaan. Voin esimerkiksi liittyä minua kiinnostaviin harrastusyhteisöihin, ja saada sitä kautta, niin uusia tuttavia kuin paljon höydyllistä tietoa. Totta kai voin esiintyä sosiaalisessa mediassa vain niille ystäville, joille haluan. Määrittelen vain kenelle annan mitäkin tietoja itsestäni. Lähimmät ystävät saavat tietää minusta kaiken, mutta välttämättä minun ei edes tarvitse näkyä kellekään tuntemattomalle henkilölle.

Olin aiemmin ajatellut, että blogit ovat ihmisille ajanvietettä ja niistä voisi olla hyötyä vain ajanviete- tai harrastusmielessä. Kuitenkin blogeja höydynnetään valtavasti myös opinnoissa ja työssä. Sillä blogi on työväline, jonka käyttömahdollisuudet ovat rajattomat. Ehkä jo pian tulevaisuudessa ihmisillä on oma blogi, joka on kulkenut heidän mukanaan aina päiväkodista lähtien. Minusta tällainen ajatus kuulostaa hienolta, että voisi kerätä koko elämänkulkunsa johonkin samaan paikkaan. Tässäkin asiassa, jokainen voi itse päättää mitä siellä mukanaan pitää. Sosiaalinen media siis tarjoaa meille mahdollisuuden vaikka luoda oma CV, tai omannäköinen käyntikortti johonkin palveluun. Blogit ja wikit tarjoavat mahdollisuuden myös koulun ja kodin, tai työpaikkojen väliseen yhteydenpitoon.

Voin helposti myös tehostaa omaa työtäni, löytää tarvitsemani palvelut, asiantuntijat tai ohjeet helposti. Materiaalin paljous puolestaan haastaa palvelujen tarjoajat kehittymään ja luomaan entistä helppokäyttöisempiä tiedonhakupalveluja. Meidän käyttäjien tulee myös opetella koko ajan muuttuvaa tiedonhakua. Onneksi meillä on käytössä monia tiedonhaussa helpottavia palveluja, esim. sosiaaliset kirjanmerkit toimivat omana muistilistana. Talletan vain palveluun haluamani verkkosivut ja tiedonhaut, ja voin palata niihin kätevästi missä vain. Nämä omat tietoni voin jakaa muiden käyttäjien kanssa, jolloin he pääsevät helposti löytämään samat tiedot. Näiden palvelujen avulla voin myös tarkastella suosituimpia sivustoja minua kiinnostavasta aiheesta. Itse koen hyödyllisiksi myös verkkopalvelut, joihin voin tallentaa omat tiedostoni. Esimerkiksi työssäni tarvitsemat tiedostot ja esitykset kulkevat aina mukana, sillä ne ovat siellä missä internet. Olen nimittäin useasti etsinyt haluamaani tiedostoa aivan väärästä paikasta, väärältä tietokoneelta tai sitten olen hukannut, unohtanut muistitikkuni johonkin. Voihan tietysti käydä niin, että internet ei enää joku päivä toimikaan… vai voiko?

Minä ainakin itse olen saanut lisää rohkeutta tuoda enemmän ajatuksiani esille sosiaalisen median kautta. Ja tähän haluan kovasti kannustaa muitakin. Mutta ei, ei koko elämäni ole netissä. Sillä haluan tavata ihmisiä myös kasvotusten, vaikka viestintä ja yhteydenpito onkin kovasti muuttanut muotoaan elämässäni.

Eteläsavolaisten nuorten toiveita tulevaisuuden opiskelusta

Mun Juttu -paradigman ajatus uusien opintopolkujen luomisesta toisen asteen koulutukseen on osoittautunut nuorten mielissä tarpeelliseksi, sillä Etelä-Savossa syksyllä 2008 toteutetun nuorisokyselyn mukaan 41 % kaikista perusopetuksen 9-luokkalaisista on kiinnostunut yhdistämään lukion ja ammatillisen koulutuksen opintoja. Lähes 70 % nuorista haluaa jatkaa opintojaan kotiseudulla Etelä-Savossa. Nämä nuorten ajatukset ja tulevaisuuden toiveet haastavat toisen asteen koulutuksen muuttumaan ja kehittymään entistä monipuolisemmaksi. Nuoret haluavat tulevaisuudessa monipuolisia ja heidän tarpeitaan hyvin palvelevia opintopolkuja, esimerkiksi lukiolainen haluaa suorittaa ammatillisia opintoja, jotka auttavat häntä saamaan kesätöitä ja ovat hyödyksi tulevissa opinnoissa vaikka korkeakouluasteella. Valitut opintojaksot voivat auttaa nuorta myös uravalinnassa, kun hän saa jo toisen asteen opintojen aikana muodostettua itselleen realistisen näkemyksen häntä kiinnostavasta ammattialasta.

Joensuun Yliopiston, Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskuksen toteuttaman Nuorisokyselyn tavoitteena oli selvittää Eteläsavolaisten nuorten ajatuksia ja tulevaisuuden suunnitelmia. Kyselyn kohdejoukkona olivat perusopetuksen 9-luokkalaiset sekä viimeistä vuottaan opiskelevat toisen asteen opiskelijat alueen lukioista ja ammatillisista oppilaitoksista (n=1422). Kyselyssä kartoitettiin nuorten tulevaisuuden suunnitelmia niin ammatteihin, opintopolkuihin kuin oppimisympäristöihin liittyen. Nuorista hieman yli puolet (54 %) uskoi tulevaisuudessa työpaikkansa sijaitsevan Itä-Suomessa. Suuri osa (68 %) 9-luokkalaisista kertoi myös, että Etelä-Savon alueelta löytyy heitä kiinnostavaa koulutusta. Toisen asteen opiskelijoilta kartoitettiin myös jo takana olevia opintoja, ja sitä kuinka opinnot olivat vastanneet heidän odotuksiaan sekä ovatko tulevaisuuden suunnitelmat muuttuneet opiskelun aikana. Lukiolaisista jopa 46 % haluaisi yhdistää ammatillisia opintoja opintoihinsa, jos he nyt voisivat valita uudelleen. Ammatillisen koulutuksen opiskelijoista 31 % yhdistäisi tutkintoonsa lukio-opintoja. Kaiken kaikkiaan tulosten perusteella noin puolet toisen asteen opiskelijoista haluaisi luoda omanlaisensa opintopolun yhdistämällä opintoja toisesta toisen asteen oppilaitoksesta jos voisi palata menneeseen. Etelä-Savon alueellisen kehityksen turvaamiseksi tulisi tämän seudun tarjota tuleville työntekijöille niin hyviä opiskelupaikkoja kuin työpaikkojakin, jotta alue ei kokisi tappiollista muuttokehitystä ja väestön ikärakenteen vanhenemista entisestään. Tähän kehitystyöhön on voimakkaasti osallistuttava myös meidän kaikkien nuorten parissa toimivien. Mun Juttu – valmennus haastaa meitä alueen opettajia toimimaan yhteistyössä ja kehittymään sekä luomaan uusia käytänteitä, jotka palvelevat opiskelijoiden tulevaisuutta ja alueellista kehitystä. Valmennuksessa tapaamme alueen muita opettajia, joilla on sama pyrkimys: tuottaa laadukasta ja opiskelijoiden tarpeet huomioivaa koulutusta. Voimme muodostaa luontevasti yhteistyöverkostoja ja levittää eteenpäin toisillemme hyviä käytänteitä, ajatuksia ja kokemuksia.

Ammatillinen koulutus on lisännyt suosiotaan nuorten parissa, ja monet haluavat opiskella myös kaksoistutkinnon. Tulevaisuudessa ollaankin ehkä menossa suuntaan, jossa maassamme on vain yksi toisen asteen koulu, jossa jokainen nuori rakentaa oman opintopolkunsa tarpeidensa ja kiinnostuksensa pohjalta. Toisaalta tällaiset ajatukset tuntuvat vielä kaukaisilta tässä vaiheessa, sillä näin iso muutos aiheuttaa varmasti myös paljon vastarintaa niin oppilaitosten henkilökunnassa kuin yhteiskunnassa laajemminkin.

Mietittäessä paradigman tavoitteita nousee mielestäni yhdeksi ongelmaksi nuorten syrjäytymisen uhka, etenkin niillä nuorilla, jotka eivät ole jostain syystä päässeet tai hakeutuneet toisen asteen opintoihin. Itä-Suomen lääninhallituksen tekemän selvityksen mukaan vuonna 2008 peruskoulunsa päättäneistä nuorista noin 400 henkilöä (5,4 %) ei sijoittunut opiskelemaan toiselle asteelle tutkintoon johtavaan koulutukseen tai lukio-opintoihin. Heistä kuitenkin suurin osa jatkoi opintojaan perusopetuksen lisäopetuksessa, valmentavassa ja kuntouttavassa yksikössä tai vapaan sivistystyön piirissä. Kokonaan ilman opiskelupaikkaa jäi kuitenkin 80 nuorta (1,8 %). Näissä luvuissa ei ole huomioitu vielä aloitettujen opintojensa mahdollisesti keskeyttäneitä nuoria. Opintojen jatkumattomuus tai niiden keskeytyminen voidaan nähdä yhtenä riskitekijänä nuorten syrjäytymiselle, siksi tähän ongelmaan tulisi kiinnittää huomiota. Tässä joukossa olevista nuorista osa olisi mahdollisesti lisäohjauksen ja -tuen tarpeessa jo perusopetuksessa. Kuitenkaan mitään systemaattista järjestelmää ei maassamme ole olemassa tähän haasteeseen vastaamaan.

Yhdeksi keskeisimmäksi koulutuspolun katkeamisen syyksi voidaan nostaa nuoren huono koulumenestys, jonka taustalla voi olla moninaisia syitä, esimerkiksi oppimisvaikeuksia tai psyko-sosiaalisia ongelmia. Toinen keskeinen syy on se, että nuorella on epärealistiset tulevaisuuden ajatukset, jolloin hän hakee alalle jonne ei sitten pääsekään. Ammatillisen koulutuksen suosion lisääntyessä aloituspaikat eivät myöskään ole lisääntyneet kaikilla aloilla kysynnän mukaan. Samalla pääsyvaatimukset kouluihin ovat kasvaneet hakijamäärien lisääntyessä. Opiskelupaikoista siis kilpaillaan tulevaisuudessa kovasti, etenkin suosituimmilla aloilla.

Tähän syrjäytymisen haasteeseen pyritään maassamme vastaamaan siten, että se on nostettu yhdeksi keskeiseksi painopistealueeksi Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa 2007 - 2012. Tavoitteeksi on asetettu, että kaikki nuoret suorittaisivat ammatillisen tutkinnon. Tavoitteena on näin myös muun muassa turvata työvoiman riittävyys maassamme tulevaisuudessa sekä varmistaa hyvinvointi yhteiskunnassamme. Perusopetuksen tukitoimia tulisi entisestään parantaa ja tehostaa syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Myös ammatillisen koulutuksen tukitoimia ja vaihtoehtoisia opintopolkuja tulisi lisätä, esimerkiksi ammattistarttien muodossa sekä tehostamalla opiskeluhuollon palveluita. Näillä keinoin voitaisiin saada nuori pysymään kiinni koulutuksessa sekä parantaa hänen opiskelu- ja työllistymismahdollisuuksiaan tulevaisuudessa. Itse olen kokenut hyväksi palveluohjaajien työpanoksen opiskelijahuollossa Savonlinnan ammatti- ja aikuisopistossa. Palveluohjaaja toimii opiskelijan tukihenkilönä kaikissa mahdollisissa opiskeluun ja elämäntilanteisiin liittyvissä asioissa. Tarvittaessa hän ohjaa tuen ja avun piiriin, jos asiat eivät opiskelijahuollon keinoin ratkea. Opiskelijat tuntuvat ottaneet palveluohjaajan palvelut hyvin käyttöön, ja ryhmänohjaajallekin hän on suuri apu, esimerkiksi opiskeluun liittyvien käytännön asioiden hoitamisessa.

Kaiken kaikkiaan Nuorisokyselyn tulosten mukaan peruskouluaan päättävässä olevat nuoret tuntuvat ymmärtävän hyvin opiskelun tärkeyden ja merkityksen tulevaisuuden kannalta, ja heidän asenteensa työtä ja elinikäistä oppimista kohtaan olivat myönteisiä. Vain hyvin pieni osa (n.6 %) heistä ei haluaisi opiskella ollenkaan. Meidän opetusalan ammattilaisten tulee säilyttää opiskelijoissa tämä opiskeluun syttynyt kipinä, erilaisina keinoina voivat olla esimerkiksi työvaltainen oppimispolku, sosiaalisen median käyttö opetuksessa… ja ennen kaikkea opettajan oma innostuneisuus ja uusiin haasteisiin tarttuminen. Tähän Mun juttu –paradigma meidät haastaa.

LÄHTEET:
Kadoksissa kymmeniä, muttei satoja tai tuhansia. Yhteishaussa olleen koulutuksen jääneiden nuorten sijoittuminen syksyllä 2008 Itä-Suomen läänissä. Itä-Suomen lääninhallituksen julkaisuja 2008/156.
http://www.laaninhallitus.fi/lh/biblio.nsf/3CD537E48775FB80C2257514004D7A4E/$file/Julkaisu_156.pdf

Koulutus ja tutkimus vuosina 2007-2012. Kehittämissuunnitelma. Opetusministeriö. 2007. [Viitattu 15.2.2009]
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Koulutus/koulutuspolitiikka/asiakirjat/kesu_2012_fi.pdf

Nuorisokyselyn Paradigma yhteenveto. Mun Juttu. http://edu.savonlinnaseutu.fi/munjuttu/wp-content/uploads/2008/09/nuorisokysely_koonti_munjuttu.pdf

Opetusministeriö. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2007-2011.

Peräkorpi Ulla & Salmi Saija. 2009. Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyraportti. Uusi paradigma - Mun Juttu! Joensuun yliopisto. Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskus. http://edu.savonlinnaseutu.fi/munjuttu/wp-content/uploads/2009/02/kyselyraportti_final.pdf